|
Ketonen Oy suunnittelee, valmistaa ja markkinoi laadukkaita valaisimia. 25 vuoden kokemus alalta ja jatkuva tuotekehitys yhdessä sidosryhmiemme kanssa takaa vaivattomasti asennettavat, turvalliset ja laadukkaat valaisimet. Valaisimien laadukkuus syntyy korkealuokkaisista materiaaleista, sekä oikeaoppisista valmistusmenetelmistä. Valaisinten pääasialliset valmistusmateriaalit ovat alumiini ja sinkitty teräs. Viimeistelty ja kestävä maalipinta Ketonen- valaisimiin saadaan ympäristöystävällisesti omalla jauhemaalauslinjalla.
25 vuotta Ketonen valaisimia
Kalervo Ketosen (s.1941) taiteellisen uran voidaan katsoa alkaneen viisihaaraisesta kynttilänjalasta jolla hän haki metallitaiteen linjalle Ateneumiin 60-luvun puolivälissä. Ateneum-opintojensa jälkeen Kalervo Ketonen työskenteli suunnittelijana mm. Aarikalla ennen kuin hän muutti perheineen Vaasaan. Hopeakorujen lisäksi Ketosen taiteeseen kuuluivat silloin myös alumiinireliefit, kipsi- ja teräsveistokset. Kiinnostuksensa metalliin Kalervo Ketonen on myöhemmin selittänyt johtuneen geeneistä, sillä hänen suvussaan on ollut seppiä neljässä polvessa. Vuonna 2001 pidetty näyttely Polkuni varrelta kokosi Ketosen työt ensimmäistä kertaa yhteen. Näyttely kuvasi Ketosen uraa ennen menestyksekkäitä valaisinmalleja.
Vuonna 1982 Ketonen siirtyi suunnittelemaan valaisimia perustamaansa valaisinyritykseen, eikä sen jälkeen ole säännöllisesti tehnyt taideteoksia. Kalervo Ketosen taiteesta tuttua dynamiikkaa ja syvyyttä voi kuitenkin löytää myös hänen suunnittelemistaan valaisimista. Selkeälinjaiset Ketonen- valaisimet ovat niinikään syntyneet erilaisten pintojen ja muotojen yhdistelmistä ja niiden välisistä kontrasteista. Vuosien varrella tuotekehityksessä on tehty yhteistyötä myös kotimaisten teollisten muotoilijoiden, arkkitehtien sekä teknisten ammattilaisten kanssa. |